Diakonissalaitoksen Hoiva järjesti maanantaina 17.10. järvenpääläisten eri toimijoiden kanssa Wäylässä Asunnottomien yön tapahtuman, jossa oli ohjelmassa mm. makkaranpaistoa, vaatteiden jakoa, musiikkia, kahvia ja pullaa. Kävijöille oli myös saunomis- ja peseytymismahdollisuus. Ilmaritori oli viime vuoden tapaan mukana hoitamassa vaatteiden jaon.
”Ilmaritori näkyy nyt eniten Ukraina-avun kautta, mutta tällainen toiminta on ollut toiminnan ydintä Ilmaritorin alusta asti”, kertoo Arja Kauppala, joka on ollut mukana Ilmaritorin toiminnassa jo useamman vuoden. ”Nytkin keräyksen avulla saatiin niin paljon vaatetta, että sitä riitti hyvin myös Asunnottomien yöhön.” Tapahtuma oli illalla klo 17–21. Väkeä oli liikkeellä paljon, ja vaatteita liikkui isot määrät. Ilmaritorin pisteellä Arjan apuna oli Auli Paajanen. ”Meillä oli käytössämme huone, jonne olimme järkänneet vaatteet esille”, Arja sanoo. ”Tavaroiden lajitteluun ja pakkaamiseen meitä ilmarilaisia osallistui suuri joukko viimeisten parin viikon aikana.” Myös Lions Club Järvenpää Ainot toi jaettavaksi lahjoituksia, kuten lämpimiä vaatteita. Ilmaritorilla on Wäylässä jatkuva pienimuotoinen vaatejako Osallistuimme Asunnottomien yöhön myös viime vuonna, ja silloin saimme suljetun varastotilan Wäylässä käyttöömme jatkuvaa pienimuotoista tavarajakoa varten. Arja kertoo, että Wärtsin olohuoneessa on kaksi vaaterekkiä ja astiapöytä, joista kävijät voivat vapaasti ottaa tarvitsemiaan tuotteita. ”Ilmaritorin vapaaehtoiset käyvät täydentämässä rekkiä aika ajoin kauteen sopivilla, pääosin miesten vaatteilla”, Arja kuvaa toimintaa. Myös astioita ja muuta kodintarviketta viedään tarjolle, jos niitä on tullut lahjoituksina paljon. Wäylän sosiaalityöntekijät antavat lisäksi varastosta sopivia vaatteita tarvitsijoille. Mitä ovat Wäylä ja Wärtsi? Diakonissalaitoksen Hoiva tuottaa asumisen tuen palvelut asumisyksikkö Wäylään, jossa sijaitsee kansalaistoiminnan keskus Wärtsi – kohtaamispaikka, jossa on yhteisen toiminnan lisäksi tarjolla myös palveluohjausta ja sosiaalineuvontaa. Wäylän asukkaiden lisäksi Wärtsi kutsuu asuinalueen toimijoita mukaan toimintaan ja vahvistamaan alueen yhteisöllisyyttä. Lisätietoa Wäylästä Lue lisää asunnottomuudesta Hoivan sivuilta: https://www.hoiva.fi/blog/tulevaisuus-ilman-asunnottomuutta-utopia-vai-jarkeva-tavoite/ Teksti: Sari Kortesoja
0 Kommentit
Jätä vastaus. |
Arkisto
tammikuu 2025
Tietosuojailmoitus: Sivusto kerää evästeiden avulla tietoja sivuston käytöstä.
This website uses marketing and tracking technologies. Opting out of this will opt you out of all cookies, except for those needed to run the website. Note that some products may not work as well without tracking cookies. Opt Out of Cookies |