Järvenpää tunnetaan ukrainalaisten keskuudessa ystävällisenä kaupunkina
Järvenpään maine välittävänä kaupunkina leviää ukrainalaisten keskuudessa. Täällä ukrainalaiset työllistyvät hyvin ja opiskelevat ahkerasti suomen kieltä. Siitä kiitos kaikille lahjoittajille ja meidän upealle vapaaehtoisväelle. Ukrainalaisia tulee vähitellen lisää ja samaan aikaan monet yli vuoden täällä asuneet siirtyvät kuntalaisiksi. Osa muuttaa työn perässä lähikuntiin. Yhteiskunnallisesti tällainen nopeasti eteenpäin tukeva toiminta on tärkeää ja se on täysin lahjoitusten, vapaaehtoisten ja tilojen varassa. Pyrimme antamaan tulijoille perusasiat heti ensimmäisten viikkojen aikana. Kuluvia taloustuotteita annamme kahden kuukauden aikana yhteensä 5 pussillista. Alla lista perustarvikkeista (kaikesta pula tällä hetkellä): Keittiövälineet ja -astiat
0 Kommentit
Ilmaritori oli heinäkuun lomalla ja eilen 1.8. meillä oli talkoot. Ilmaritorin toimintaan kuuluu se, että vapaaehtoisten ei tarvitse sitoutua mihinkään, elleivät halua tiettyä vastuutehtävää. Vastuutehtävistäkin pääsee ilmoitusluontoisesti. Tämä on matalan kynnyksen vapaaehtoistoimintaa. Meidän toimintaan on helppo tulla mukaan ja siitä on helppo jäädä sivuun ilman huonoa omaa tuntoa.
Jos vapaaehtoistoiminta kiinnostaa, niin laita rohkeasti viestiä osoitteeseen [email protected] Syksymme alkaa samoissa merkeissä kuin vuosi sitten. Edelleen painopisteemme on ukrainalaisten auttamisessa. Torstaisin meillä on kuitenkin Outlet -jako 15-18 kaikille Järvenpäässä asuville. Kiitos Järvenpäässä toimisille Lions klubeille kyydityksistä <3 |
Arkisto
tammikuu 2025
Tietosuojailmoitus: Sivusto kerää evästeiden avulla tietoja sivuston käytöstä.
This website uses marketing and tracking technologies. Opting out of this will opt you out of all cookies, except for those needed to run the website. Note that some products may not work as well without tracking cookies. Opt Out of Cookies |