Ilmaritorin väki on ahkeroinut pääsisäisestä saakka puhtaasti vapaaehtoisvoimin. Nyt on aika hieman hengähtää ja kerätä voimia syksyä varten. Meistä noin puolet on eläkeläisiä ja puolet päivätyössä käyviä. Osalle meistä Ilmaritorin toiminta on toinen "työ" ja päivät ovat usein venyneet monituntisiksi. Emme ole ennättäneet aina vastaamaan yhteydenottoihin kiireen vuoksi. Meihin saa mielellään olla uudelleen yhteydessä, mikäli puhelimeen jää päivätyön tai muiden kiireiden vuoksi vastaamatta. Toinen tapa tavoittaa on sähköpostin lähettäminen [email protected] tai piipahtaminen paikan päällä Valtuustonkatu 3:ssa.
Ukrainalaisten tilanne on parantunut huomattavasti lahjoitusten avulla. Varaudumme edelleen noin 100 uuden turvapaikanhakijan tulemiseen. Ilmaritorin lahjoitusten jako on tauolla loma-ajan. Muutama vapaaehtoinen on kuitenkin lupautunut ruokalahjoitusten toimituksiin ja vastaanottoon. Heinäkuun loppuun saakka saa mielellään varmistaa, että Valtuustonkadulla on vapaaehtoisia paikalla, kun tuot lahjoituksia. Puhelinnumeromme on 045 133 4462 Lämmin kiitos tuestasi! Kirsi Janhunen, Ilmaritorin Ukraina -avun toiminnasta vastaava
0 Kommentit
Tällä hetkellä kysellään paljon kokoontaittuvia pyykinkuivaustelineitä. Pyykinpesumahdollisuudet ovat parantuneet hienosti, mutta edelleen toivotaan muutamaan pieneen asuntoon pienikokoista pyykinpesukonetta.
|
Arkisto
tammikuu 2025
Tietosuojailmoitus: Sivusto kerää evästeiden avulla tietoja sivuston käytöstä.
This website uses marketing and tracking technologies. Opting out of this will opt you out of all cookies, except for those needed to run the website. Note that some products may not work as well without tracking cookies. Opt Out of Cookies |