Välillä lähdettiin Valpuun täydennyskeikalle ja siellä olikin parhaillaan vaikutusvaltaisia vieraita kuulemassa Ilmaritorin toiminnasta. Tämän jälkeen saimme lisää väkeä hoitamaan jakoa. Asunnot olivat hajallaan eri paikoissa ja osaan pääsi alaovesta sisään, osalle taas piti soittaa, että tulevat avaamaan. Kun Sarin auto oli ensin saatu tyhjäksi, jatkoimme Marjan kanssa kierrosta puoli yhdeksään asti.
 
Seuraavana aamuna tapasimme Marjan kanssa Valpussa yhdeltätoista ja teimme päivän suunnitelman: jaetaan ruokakassit jäljellä oleviin osoitteisiin, edellisenä päivänä kirjatut lahjapussit lasten iät huomioiden (neljä eri ikäkategoriaa), loput suklaakalenterit ja Valpusta hakematta jääneet tavarat. Tämä vaati jo tarkempaa logistista suunnittelua, mutta onneksi Marjalla on homma hanskassa.
 
Iltapäivällä alkoi päivän ensimmäinen kierros pitkin poikin kaupunkia. Keli oli muuttunut todella hankalaksi ja meillä oli suuria haasteita päästä loskaisilla kaduilla ja pihateillä eteenpäin. Välillä sohjo yritti viedä autoa minne sattuu, mutta Marja selvisi hienosti.
 
Jotkut vastaanottajat tarjosivat meille paluukyytiin väärää kokoa ollutta palautustavaraa, ja pian puolet autosta olikin täynnä palautuvia vaatekasseja ja mukaan otettiin jopa yksi televisio. ”Vie mennessäs, tuo tullessas.”
 
Kun palasimme viideltä Valpuun, pihassa oli toistakymmentä ukrainalaista: mitä, eikö ole jakoa?! Tieto siitä, että Ilmaritori oli lomalla 21.12. -1.1., ei yrityksestä huolimatta ollut tavoittanut kaikkia. Jokaisella oli jotain kysyttävää tai palautettavaa, ja ovella oli myös kaksi aivan uutta tulokasta, joilla oli kolmen hengen asunnossa vain VOK:n minimivarustus. Tehotiimi Miia, Carita ja Marja, haki heille suitsait perusvarustelun, jonka veimme Marjan kanssa autolla perille. Näytti siltä, että tulijat olivat täysin ällistyneitä saamastaan avusta.
 
Seuraavaksi ajoimme valitsemaan lahjoituksena saadun joulukuusen, joka pakattiin autoon ja vietiin vastaanottajille. Lapset kiljuivat ilosta kun kuusi kannettiin sisään.
Vietiin vielä kassit, kalenterit ja lasten lahjat muutamaan osoitteeseen ja lähdettiin hakemaan päivän kolmas kuorma.
 
Ajettiin todella huonoissa keliolosuhteissa ja matka eteni hitaasti. Viimeisissä paikoissa pyytelimme jo anteeksi myöhäistä käyntiä ja toivottelimme lähtiessä hyvää yötä. Yhdeksän jälkeen totesimme, ettei enää kehtaa soittaa kenenkään ovikelloa, ja muutama kassi ja lahja jäi Marjalle vielä seuraavaan päivään.
 
Toisen päivän iltana aloimme olla jo vähän hyytyneitä ja aivot raksuttivat aika hitaasti. Huvittavinta oli, kun Marja puhelin kädessään pohti itsekseen, missä se puhelin on. Tarkoitti kyllä numeronäppäimiä.
 
Marjan tunsivat kaikki: häntä halattiin ja puhuteltiin super-naisena. Niin kuin hän onkin: todella arvostan sitä, että hän vastaa ystävällisesti Ilmaritorin puhelimeen kymmeniä kertoja päivässä, ja suunnittelee ja toteuttaa logistiikan tarjottujen ja toivottujen huonekalujen ja kodinkoneiden osalta.
Minulle Marjan seura oli myös mainiota oppia rauhallisuudesta ja kärsivällisyydestä.
 
Arvioin, että jaoimme noin 130 ruokakassia, 60 suklaakalenteria, 60 lasten joululahjaa, yhden joulukuusen ja noin 10 jaoissa hakematta jäänyttä kassia.
Totesimme, ettei vuosi sitten olisi arvannut, mitä teemme tämän vuoden joulunalusviikolla.
 
Vietimme kaksi ikimuistoista päivää yhdessä: nauroimme, ilahduimme ja liikutuimme moneen kertaan.
 
Saimme
satoja kiitoksia Ilmaritorin väelle ja kaikille ukrainalaisia auttaneille, hyvän joulun toivotuksia, siunauksia, halauksia, hyvää mieltä lasten riemusta, kymmeniä kutsuja jäädä juomaan teetä,
ja kun emme ehtineet, saimme mukaamme juuri uunista otettua pizzaa, Napoleon-kakkua, suklaata…
 
Päällimmäisenä näistä kahdesta päivästä jäi mieleen, että me Ilmaritorilla teemme hienoa ja erittäin arvostettua työtä.
 
Outi