Ilmaritori perustettiin vajaat viisi vuotta sitten Järvenpäässä ja siellä se on toiminut koko olemassaolonsa ajan. Toiminta pyörii täysin vapaaehtoisvoimin, eikä kukaan saa työstä palkkaa. Toimimme vapaaehtoisten voimavarojen ja käytössä olevien tilojen puitteissa. Järvenpäässä on noin 400 ukrainalaista turvapaikanhakijaa. Toimitamme heille myös kotiin kalusteita. Kaksi kertaa viikossa järjestämme vaate- ja tavarajaon. Tilat ovat jo nyt täysin käytössä.
Kun Ilmaritori otti huhtikuun lopussa tehtäväkseen Järvenpään Ukraina-apupisteen perustamisen ja ylläpidon, toiminta muuttui jokapäiväiseksi. Työmäärä on moninkertaistunut, mutta vapaaehtoiset ovat silti sitoutuneita työhön. Loputtomasti ei vapaaehtoinenkaan jaksa, vaan täytyy huolehtia siitä, että toiminta pysyy jaksamisen rajoissa. Tästä syystä Ilmaritori ei ole voinut järjestää muita isompia vaatejakoja. Samasta syystä se pitää edelleen kiinni periaatteesta, että palvelu on tarkoitettu Järvenpäässä asuville. Meille on tullut jonkin verran yhteydenottoja, joissa kysytään, minkä vuoksi kehyskunnissa olevat turvapaikanhakijat eivät voi käydä pisteellämme. Toimintaa rajaamalla olemme reiluja meidän vapaaehtoisille ja Järvenpäässä asuville turvapaikanhakijoille. Jos olet Tuusulasta, Mäntsälästä tai Nurmijärveltä ja haluat Ilmaritorin kaltaisen Ukraina-apupisteen palvelut kuntaasi, autan sinut mielelläni alkuun kertomalla, miten tällainen piste toimii. Tarvitset toiminnalle tilat ja riittävästi aktiivisia vapaaehtoisia. Meille tulee välillä joissakin tuotteissa isompia määriä, niitä mielellämme jaamme kehyskunnille. Teemme muutenkin mielellämme yhteistyötä. Meillä on mahtava ja suurella sydämellä toimiva joukko. Noin puolet eläkeläisiä ja puolet kiireisiä työssäkäyviä. Meillä on aivan samat kiireet kuin muillakin, perhettä, lapsenlapsia ja velvollisuuksia. Olen tavattoman iloinen ja ylpeä siitä, että meillä Järvenpäässä on tällaiseen työhön sitoutuneita ihmisiä. Uskon, että sama on mahdollista myös muualla. Jos haluat tavarankierrätystä omalle kunnalle tai järjestää sellaista oman kuntasi turvapaikanhakijoille, laita viestiä osoitteeseen [email protected] , niin neuvon alkuun. Välittävin terveisin, Kirsi Janhunen, Ilmaritori
1 Kommentti
Hei, löydänkö sinut? kotitalousvatkain, kulholla vatkaamiseen. Tehosekoitin. smoothie blenderi. sähköinen kahvimylly. imuri. pyykinkuivaaja. Aion muuttaa lähitulevaisuudessa uuteen asuntoon (2-3 viikkoa), 1 sänky, 1 patja, 1 tyyny. ? Kiitos jo etukäteen jos löydän sinulta jotain ja avustasi.
Vastaa
Jätä vastaus. |
Arkisto
tammikuu 2025
Tietosuojailmoitus: Sivusto kerää evästeiden avulla tietoja sivuston käytöstä.
This website uses marketing and tracking technologies. Opting out of this will opt you out of all cookies, except for those needed to run the website. Note that some products may not work as well without tracking cookies. Opt Out of Cookies |